Täytin tuossa tosiaan 25 vuotta. Nyt minusta on ilmeisesti tullut aikuinen, sillä olen alkanut pitää hameista. (Kyllä, tämä on selvä aikuistumisen merkki.)
Olen aina vihannut sitä miltä hameet näyttävät päälläni ja miltä ne saavat kroppani näyttämään. En pidä leveästä lantiostani ja pitkään ajattelin, että hameet vain korostavat sitä. Mutta sitten koitti vuosi 2019 ja aloin jostain syystä kiinnittää kaupoissa huomiota hameisiin. Mitä lähemmäs tultiin kesää, sitä enemmän aloin etsiä itselleni hameita. Tänään sitten mennä päräytin ja ostin kaksi hametta! Ja ei siinä vielä mitään, mutta ostin kaksi värikästä hametta! Olen tunnettu siitä, että en käytä värejä. Siksi tämä oli todella yllättävä valinta minulta. Mutta jotenkin tykkään väreistä nimenomaan hameissa. Äitinikin kommentoi tuosta oranssista, että se on liian räikeä minulle! Ei ole siis hänkään tottunut siihen, että näkee päälläni värejä.
Mutta mitä tässä on tapahtunut? Miten olen yht'äkkiä näinkin sinut kroppani kanssa? Sanoisin, että ihmissuhteilla on ollut tässä suuri merkitys. Savonlinnassa seurustelin viimeiset melkein puolitoista vuotta Leijonan kanssa, joka tavallaan aloitti minussa tämän itseni hyväksymisen prosessin. Hänen kanssaan opin tuntemaan itseni seksikkääksi ja haluttavaksi juuri tällaisena kuin olen. Häntä ei vaivannut se, että en ole mallin mitoissa. Nyt sitten sama on jatkunut Muusikon kanssa. Muusikko on osoittanut teoillaan, että olen hyvä juuri näin. Pienet teot ja sanat tekevät paljon itsetunnolle. Niin se vain on. En ole ollut näin ok itseni kanssa varmaan koskaan, vaikka en olekaan nyt parhaimmassa kuosissa. Tiedän, että pitäisi treenata enemmän, jotta olisin vielä tyytyväisempi ja että minulla olisi vieläkin parempi olla nahoissani. Mutta tällä hetkellä hyväksyn itseni tämän näköisenä kuin olen.
#bodypositive FINALLY!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti