Okei, meikäläisen kesässä tapahtuu nyt paljon! Olin tindertreffeillä viime lauantaina. Kävimme kuuntelemassa paikallisen bändin keikkaa. Ihan mukava tyyppi, mutta vähän tylsähkö, ei herättänyt minussa mitään kipinää. Seuraavana päivänä kiitin ystävällisesti seurasta ja kerroin, että vaikka olikin mukavaa, niin... no, onneksi tunne oli molemminpuolinen. No hard feelings siis.
No, iltani ei päättynyt keikkaan, vaan suuntasin siitä moikkaamaan Kidettä ja tämän kavereita. Tapailin Kidettä hetken ennen kuin tapasin edellisen poikaystäväni eli mitäs se oli, syksyllä 2016? Onko siitä jo tosiaan niin kauan? Olemme pysyneet ystävinä since then, hän jopa auttoi minua muutossani viime syksynä. Silloin oli haikeaa jättää hänelle hyvästejä ja olisin totta puhuen halunnut viettää hänen kanssaan sen viimeisen yön, mutta eipä se ollut mahdollista. Enkä silloin uskaltanut edes vihjaillakaan mitään siihen suuntaan. Mutta nyt siis hengailin loppuillan/yön hänen ja hänen kavereidensa kanssa. Joimme ja päädyimme yökerhoon, jossa tiesin V:n olevan töissä sinä iltana. Se oli ehkä suunnitelmanikin...
Kide oli todella mukava minulle koko illan, mutta ei mitenkään erikoisella tavalla. Hän tarjosi minulle yhden bissen ja itse asiassa maksoi minut sisään sinne yökerhoon. Ja hän siis jo aiemmin arvasi, että olen V:n perään, kun juttelimme terassilla. Siksi yllätyin aivan todella paljon kun hän ehdotti jossain vaiheessa yötä, että lähtisinkö sinä yönä katsomaan hänen kämppäänsä, jota en siis ollut vielä nähnyt, ja että kaksinhan nukkuu paljon paremmin... Hän tiesi minun ja V:n kuviosta, mutta itse ehtotti tällaista. Hämmennyin. Mutta mitäs siinä, lähdin hänen matkaansa.
Me pidimme pientä kivaa keskenämme. Olimme hieman ottaneet, Kide enemmän kuin minä, joten siksi ei homma ihan loppuun asti mennytkään ja toisaalta ehkä ihan hyväkin niin. Mutta täytyy sanoa, että siinä oli kyllä mukavaa nostalgian tuntua. Tuollainen pieni rebound juttu. Kide kertoi, että kun näimme toisiamme edellisellä viikolla jätskien merkeissä, ei hän saanut silmiään irti tisseistäni, olivat kuulemma isommat kuin ennen. Nauroin, nauroin tälle niin paljon! Ja yllätyksethän eivät loppuneet vielä! Hän itse ehdotti, että jos tuosta minun ja V:n jutusta ei nyt tule mitään tai jos muutenkin haluan niin saisin kyllä käydä hänen luonaan joskus jos siltä tuntuu.. Että ei häntä tällainen järjestely haittaisi ollenkaan. Niin että mitä? Olin kyllä miettinyt, että tällainen mahdollisuus voisi sattua kohdalle nyt kun muutin kesäksi taas tänne, mutta en ikinä uskonut, että Kide itse ehtottaisi moista! Mutta eipä siinä, sanoin, että mahdollisesti. Sen näkee sitten.
Olemme nyt V:n kanssa jutskailleet jonkin verran. Tapaamme viimein torstaina, menemme yksille. Tai parille tai jotain. Odotan tätä tapaamista kovasti. Yllätyksiä kyllä tuli tältäkin suunnalta tänään, sillä hän soitti minulle. Hämmennyin pahan kerran, mutta rentoa oli. Toki hän oli tulossa terassilta ja luulenpa, että parin turvin hän rohkaistuikin soittelemaan. Mutta eipä se haitannut. Juteltiin pari minuuttia vähän niitä näitä. Lupaavaa. Kyllä minulla on niin paljon enemmän mielenkiintoa V:tä kohtaan tällä hetkellä. Toivon, että saisin tämän kuvion toimimaan kesäksi. Olisiko nyt viimein meidän aikamme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti