7. maaliskuuta 2019

Treffihuumaa


Olen aika onnellinen tällä hetkellä. Sunnuntaina kävimme Muusikon kanssa toisilla treffeilla ja ne totta vie olivat todella mahtavat treffit! Kävimme kuuntelemassa JonesAndYou-bändin livekeikkaa ja se iski kyllä todella kovaa. Ilta oli romanttinen ja siitä eteenpäin olemmekin nähneet pari kertaa. Tai niin, emme oikein malta pitää näppejä erossa toisistamme.

Tuntuu jotenkin niin hyvältä olla hänen kanssaan. On tuntunut koko tämän ajan. Me olemme kovasti samalla aaltopituudella, arvostamme toistemme tekemisiä ja olemme kiinnostuneita toistemme töistä. Huumori on aivan yhtä surkeaa, jutut yhtä päättömiä. Puhumme samaa hassua kieltä. Ja Muusikko on niin helvetin hyvännäköinen ettei mitään rajaa! En vieläkään voi käsittää miten olen voinut saada hänen huomionsa.

Toivon, että saisimme tämän jutun toimimaan. Tulevat viikot sen näyttävät. Arki alkaa ja Muusikolla tulee olemaan taas paaaljon enemmän töitä eli yhteinen aika tulee olemaan todella kortilla. On siinä minullekin opettelun paikka, olenhan tämmöinen läheisyysnarkki ja haluaisin viettää jokaisen illan toisen kainalossa jos se vain on mahdollista. Mutta katsotaan. Juteltiin aiheesta ja etenemme tässä hissuksiin ja varovasti, ei lähdetä keulimaan. Kannatan ideaa, sillä haluan todella saada tämän toimimaan. Pitää nyt vain yrittää pitää pää kylmänä, tässä rakentelen jo huolestuttavan paljon pilvilinnoja...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti