Tänään on ollut eriskummallinen päivä. Aamuyöstä tapahtui jotain, mikä pisti ahdistamaan myöhemmin päivällä.
Heräsin aamuyöstä siihen, että Rumpalin käsi oli jalkojeni välissä. Ei se sillä hetkellä tuntunut mitenkään ahdistavalta, sillä kosketuksen tuoma hyvän olon tunne tuli unen läpi ja tuntui aluksi melko epätodelliselta. Seikkailinhan siinä unen ja valveen rajamailla. En osannut tai tajunnutkaan reagoida siihen mitenkään. Ja kun ilmassa oli ollut jo vähän aikaa, että homma meidän välillämme saattaisi lähentyä, en jotenkin osannut pelästyä sitä. Myöhemmin päivällä sitten havahduin siihen, että kyseinen tilanne ei ollut todellakaan ok. Olinhan minä unessa silloin, täysin kyvyttömänä ilmaisemaan mielipidettäni kyseiseen tekoon. Eikä mistään merkeistä voi aidosti päätellä mitä toinen ihminen haluaa. Tässä tapauksessa en koe vääryyttä itse teosta, vaan sen toteutuksesta.
Pohdin iltapäivällä sitä, miksi minusta tuntui niin väärältä. Tulin siihen tulokseen, että kyse on kontrollista ja sen menettämisestä. Olen tehnyt melko alusta asti Rumpalille selväksi, että en halua parisuhdetta, vaan läheisyyttä ja seuraa. Siispä olen pitänyt kaikki mahdolliset hellyydenosoitukset erittäin minimissä ja lähinnä vain nauttinut hyvästä seurasta ja siitä, että joku ottaa syliin. Pidin homman alusta asti myös omassa kontrollissani. Päätin milloin haluan häntä tavata ja tein aina itselleni selväksi mitä tapaamisemme tulisi pitämään sisällään. Melko naurettavaa, mutta jotenkin se kontrollointi helpotti tilanteen käsittelyä. Tässä aamuisessa tilanteessa minulla ei ollutkaan kontrollia ja ahdistuin siitä lopulta todella paljon. En ole pitkään aikaan kokenut tällaista ahdistusta. Olisin luultavasti vielä enemmän sekaisin jos homma olisi mennyt pidemmälle, mutta kerrankin se vaivaannuttava hetki tuli ihan oikeaan aikaan. Sillä hetkellä se tuntui turhauttavalta ja jotenkin nolostuin melkein Rumpalin puolesta ja toisaalta mietin, että enkö minä viehättänyt sillä hetkellä tarpeeksi ja teinkö minä jotain hassua. Typerää pohdintaa ja oikeasti todella hyvä, että ei sitten mennyt pidemmälle.
Kerroin myöhemmin Rumpalille fiiliksistäni ja itse asiassa hän ymmärsi minua todella hyvin. Ihmetteli itsekin omia tekojaan ja oli pohtinut tuota aamun tilannetta itsekseenkin. Hänellä oli siitä huono fiilis, mikä toisaalta lohdutti ja helpotti. Kyllähän minä tiesin ettei hän tahallaan minulle mielipahaa aiheuta, mutta silti. Lopulta ei koskaan voi tietää toisen ajatuksista... Ja kun kaikesta päätellen hänenkään elämänsä ei ole mikään helpoin mahdollinen ollut, niin huokaisin vain, että taasko yksi sekopää...
Olen kaiken kaikkiaan hyvin kontrolloiva ihminen. Ja mitä ihmissuhteisiin tulee, en selkeästi ole valmis. Tämä jotenkin näytti sen minulle selkeästi. On asioita, joita pitää työstää että pystyy avautumaan ja antautumaan toiselle ihmiselle ihan täysin. En ole pahemmin käsitellyt minun ja Leijonan suhdetta ja sen loppumista. Ja Poika, ensimmäinen virallinen ihmissuhteeni, päätti hyvin epäkypsästi ilmaista ettei halua olla kanssani tekemisissä, kun yritin neljän vuoden jälkeen saada välejämme paremmiksi, jotta voisimme olla edes ystäviä. Ja sitten oli tuo Risu, joka itse asiassa vastasi erääseen viestiini yli kahden viikon viiveellä todeten, että "Musta oli tosi kiva hengailla sun kaa, mutta en kokenut että kemiat toimi ihan täysin mun puolelta. Oot tosi mukava tyttö ja ansaitset jonkun, joka sopii sulle paremmin." Hah, ihan kuin olisin hänenkään kanssa parisuhdetta ensisijaisesti hakenut! Mutta omapahan on elämänsä ja päätöksensä. Mutta juu, on tässä ollut jos jotakin taas... Voisi olla ihan terveellistä hieman käsitelläkin näitä ja päästä elämässä eteenpäin nimenomaan oman itsen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti