Pitäisi kirjoittaa gradua, mutta sen sijaan vatvon taas surkeaa ihmissuhde-elämääni päässäni. Ajattelinkin siksi purkaa ajatukseni mielummin tänne. Ehkä se tärkeämpi kirjoitusflowkin sieltä kohta taas löytyy. (Ja löytyikin!)
En tiedä olenko jotenkin kyynistynyt ihmissuhteita kohtaan, odotanko jotain satuprinssiä vai toivonko kuuta taivaalta... Mikä siinä on, että kun haluaisi löytää sen ihmisen, jonka kanssa asettua aloilleen, niin sitten ne mukavat vastaantulevat eivät kelpaa. Aina jokin mättää. Tai tässä kohtaa se olen minä, joka mättää. Olen ehkä myös jo niin kypsä tähän etsimiseen. Ja samaan aikaan taas pelkään uusiin juttuihin heittäytymistä, kun niin paljon paskaa on tällä saralla tullut vastaan. Sitä vaan odottaa, että joku tulee ja vie jalat alta. Vähän niin kuin J teki aikoinaan. Mutta eihän siitä mitään hyvää seurannut...
Rumpali oli luonani yötä. Tiedän, että minun piti olla itsekseni tämä viikko ja pohdiskella, mutta eihän siitä mitään tullut. En osannut enää olla itseni seurassa ja kaipasin niin taas läheisyyttä. Meillä oli mukavaa, jälleen kerran. Katsottiin leffaa, kuunneltiin musaa ja jutskailtiin niitä näitä. Ja mikä parasta, minun oli lämmin koko illan ja yön. Oli aivan ihanaa käydä nukkumaan toisen viereen ja nukahtaa syliin. En nukahtanut aivan heti taaskaan ja heräilinkin jonkin verran yöllä, mutta ai että se on ihana tunne, kun joku vetää lähemmäs itseään. Kieltämättä kävi mielessä etten olisi pannut pahakseni, jos Rumpali olisi tullut vieläkin lähemmäksi minua. Ei olisi haitannut enempikin läheisyys, mutta ehkä näin on tosiaan hyvä. Toistaiseksi. Pidin taas ihan oikeasti huolen koko illan ja seuraavan aamun ettei pääse muodostumaan sitä tiettyä katsekontaktia. Naurettavaa, I know. Mutta kyllä siinä sitten Rumpalin lähtiessä vaihdoimme suudelman verran. Muuten yritin pysyä vain kosketuksessa.
Miksi minun on ollut vaikea ottaa vastaan esimerkiksi suudelmia tältä tyypiltä? No se johtuu puhtaasti siitä, että et tiedä mitä tältä jutulta haluan. (Ja okei, eipä hän kyllä kovin aktiivisesti minua lähesty noin muutenkaan, että sinänsä helppoa.) So far tunnen Rumpalia kohtaan vain ystävyyttä ja siitä syystä en halua antaa kuvaa mistään muusta. Tiesin, että minun pitäisi puhua tästä Rumpalille suoraan, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi. Tänään sitten kerroin ja Rumpali oli tiedosta ihan ok. Rennon letkeällä savolaistyylillään totesi vain, että ei hätää. Ei tässä tarvi monimutkistaa asioita suotta. Ja niinhän se on. Koen, että hänen kuitenkin kuului tietää. Olen itse ollut pari kertaa nimittäin siinä tilanteessa, että minulle ei kerrottu missä mennään ja kuvittelin jo aivan omiani. Että hyvä näin.
Ehkä tästä tulee joskus jotain, ehkä ei. Mutta tällä hetkellä tämä on vain hauskanpitoa hyvässä seurassa. Tämä keikoilla käyminen ja yhdessä nukkuminen ovat todella jees nyt, saavat jatkua vielä. Sitä suurempaa läheisyyttä on tarjolla muualta, jos sille tarvetta tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti