Syysloma oli ja meni. Se oli omalta osaltaan rentouttava, mutta myös ihanan tapahtumarikas. Näin paljon vanhoja kavereita ja nautin ajasta heidän kanssaan. Toisten kanssa enemmän ja toisten kanssa vähemmän. Sain myös gradun viimein esiteltyä ja jäljellä on nyt enää palautus. Jaiks! Kohta sitä ollaan virallisesti maistereita.
Lomalla tulin pitäneeksi myös ihan kunnon breikkiä tästä omasta arjestani. Tulin pohtineeksi paljon omaa olemistani ja sitä mitä oikein haluan ja mikä on oikeastaan oikein. Ensinnäkin on turhaa miettiä jatkuvasti mikä on oikein, sillä tärkeintä olisi kuitenkin pitää itsestään huolta. Ja miten itsestään pystyy pitämään parhaiten huolta, no tekemällä sitä mikä tuntuu oikealta ja hyvältä. Lopulta on turha moralisoida omia tekemisiään liikaa. Tässä on paljon opittavaa, mutta uskoisin pystyväni tähän vielä jonakin päivänä. So far en ole tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa lomatapahtumista, sillä kaikki mitä tapahtui, tapahtui luottamuksessa ja ymmärryksessä. Tärkeintä on lopulta se, että pystyy seisomaan omien tekojensa takana.
Pidin tuossa lomalla myös viikon tauon Rumpalista. En pitänyt tänä aikana häneen mitään yhteyttä. Ennen tätä katkoani vein keskustelua siihen suuntaan, että minulla on paljon miespuolisia kavereita. Ja se on minua, minulle luontaista. Ehkä yritin tällä jotenkin viestittää, että hänkin on siellä, kaveripuolella. Nyt olen sitten kysellyt vähän kuulumisia ja rupatellut niitä näitä. En nimittäin halua myöskään feidata tätä tyyppiä, hänen seurassaan on jees. Kaverina. Mutta aika näyttää pystymmekö olemaan vain kavereita.
Nyt olen ollut alkuviikon kamalassa räkätaudissa ja tässä on ollut enemmän tai vähemmän taas aikaa käydä läpi omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. En ole yhtään varma siitä haluanko tällä hetkellä edes parisuhdetta. Tai jotenkin tunnen, että ehkä minun täytyy olla nyt vain yksin ja opetella taas hetki itseäni. Toisaalta taas kaipaan sitä läheisyyttä ja nimenomaan joltakin tietyltä yhdeltä ihmiseltä. Voi olla, että tämä kaikki on vain eräänlaista sitoutumispelkoa. Sen verran monta epäonnistumista ja pettymystä tässä on ollut, että minua jopa hieman pelottaa heittäytyä mihinkään. Ja siksi haluankin toisaalta olla niin varma omista fiiliksistäni ennen kuin lähden pidemmälle. Ajatukseni ovat niin sekavat ja jopa ristiriitaiset, että oksettaa! Ehkä tämä vähitellen selkiytyy... Mutta nyt minun täytyy olla itsekseni ettei vastaavanlaisia tilanteita tule eteen, kuten Rumpalin kanssa. Siinä olisi voinut käydä huonosti..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti