12. lokakuuta 2019
Pelkään usein jääväni yksin. Etten löydä ketään, joka haluaisi minut elämäänsä. Tuntuu, että joudun useammin kohtaamaan sen tosiasian, että olen itse paljon kiintyneempi kuin toinen. Se on raadollista ja joka kerta tunnen olevani enemmän yksin kun näin käy. Ja joka kerta käy yhä vaikeammaksi päästää ketään lähelle. Näyttää todellista minääni. Joka kerta pelkään, että en riitä. Että taas minut hylätään ja siirretään syrjään kuin käytetty lelu.
En ole tarpeeksi ja silti olen liikaa.
Olen liian kaukana, vaikka halusin lähemmäs.
Olen liian lämmin, vaikka minun on aina kylmä.
Puhun liikaa ja silti se on sinun hiljaisuutesi, joka tappaa.
En jaksaisi enää juosta, mutta kukaan ei anna minun pysähtyä.
Näen viimein silti itseni, etkö sinäkin näkisi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti