Vapaa kesä alkaa olla päättymässä. Ja to be honest, olen siitä kyllä ihan onnellinen. Ikävöin ihan aidosti Muusikon luokse. Haluaisin hänet tähän vierelleni. Haluaisin pörröttää hänen sotkuista tukkaansa, tuntea parran poskeani vasten. Haistaa hermosavut hänen vaatteistaan ja vain maata hiljaa hänen vieressään. Pienestä se on onni kiinni...
Mutta mitä tästä kesästä jäi käteen? No, en ainakaan tullut yhtään sen autuaammaksi tästä vapaudesta. Olen toki kovin iloinen O:n kanssa vietetystä yhteisestä ajasta ja siitä, että sain nukkua Kiteen vieressä ja muistella vähän menneitä hyvässä hengessa. Tuli myös oikaistua yksi hieman mieltä kalvamaan jäänyt tapaus syksyltä ja päivitettyä tilannetta. Hyvässä hengessä sekin! Kaikki nämä kesän säädöt ja puuhastelut tapahtuivat ystävyyden kautta eikä ketään jäänyt vaivaamaan mikään. (Tai no, ehkä minua se, että olisin halunnut kesän päätteeksi sanoa vielä hyvästit Kiteelle, mutta en ehtinyt.)
Palasin juuri omaan kotiini ja ehdin tässä myös kääntää yhden kortin, jota pyörittelin heinäkuusta lähtien käsissäni. Se ei kuitenkaan tarjonnut minulle sen enempää, vaikka mukava tapaus olikin. Saa nyt nähdä miten hänen kanssaan vien homman loppuun. Kaikki oikeastaan riippuu siitä milloin näen Muusikon. Mutta jäi minulla yksi kortti myös kotiseudulleni... Mukavan oloinen, hieman vanhempi musiikkiin taipuva tyyppi. Olen kyllä joutunut jo toteamaan, että tämä YOLO-asenne alkaa karata vähitellen käsistä. Hupsista... Mutta kaikesta huolimatta Muusikko on se kenet haluan. Minulla on vapaus tehdä mitä haluan siihen asti kunnes tapaamme ja ehkä saisimme puhuttuakin vähän. Tapaamisemme jälkeen muut säädöt saavat väistyä. Odotan sitä. Odotan sitä niin paljon.
Kirjoitin tuossa taannoin junamatkalla ns. "kirjeen" Muusikolle. Siinä on kaikki mitä haluan hänelle sanoa. Hän tuntuu edelleen olevan kovin pelokas ja haluaisi pitää tämän meidän juttumme hyvin kevyellä tasolla. Kunhan näemme pari kertaa, aion jossain vaiheessa puhua niistä kirjoittamistani asioista.
"-- Tai et kyl nyt joskus taas on aikaa mut tää on se mitä mä teen ja haluun tehä. Enkä halua mitään seurusteluhommia siitäkään syystä, mut ollaan käyty tää keskustelu ja sun kanssa on kivaa sillon ku nähään."
Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Kunhan tapaamme ja näin, olen valmis olemaan kärsivällinen. Ja vaikka emme kesän aikana ehtineetkään juurikaan jutella, harvemmin piempiä pätkiä ja vieläpä samaan aikaan luurin äärellä, olen arvostanut niitä pieniä hetkiä paljon. Ja etenkin sitä, kun viime viikolla hän pahoitteli, kun ei ole kuulunut mitään. Kertoi olevansa niin loppu ja väsynyt siihen, että joka paikasta pommitetaan duunia, vaikka valmiiksi on jo sata rautaa tulessa. Someloma/puhelinvapaa oli tullut tarpeeseen tuona aikana. Mutta pieni asia, joka teki minut iloiseksi. Pieni ilmoitus siitä missä hän menee. Kyllä minä haluan katsoa miten jaksaisin tätä arkea hänen kanssaan. Tai ainakin haluan keskustella siitä voisiko tällä olla tulevaisuutta. Uskaltaisimmeko yhdessä katsoa mihin tämä voisi johtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti