Pläräsin tässä läpi syksyn tapahtumia itsekseni ja huh, oli sielläkin yllättävän paljon kaikenlaista. Analysoin hieman omaa toimintaani ja tulin siihen tulokseen, että kyllä, minä olin hieman sitoutumiskammoinen, vaikka samaan aikaan halusinkin läheisyyttä. Tilanne oli hyvin sekava. Kaikki oli uutta ja muutin elämääni melko lailla. Mutta mikäs nyt sitten on erilaista, keväällä 2019?
Tunnen itseni vapaammaksi. Olen asettunut tänne kaupunkiin, olen löytänyt jonkinlaisen arkirutiinin. Ja mikä tärkeintä, olen sinut itseni kanssa. Tai en nyt ihan täysin, mutta enemmän kuin pitkään aikaan. Tunnen olevani valmis jakamaan elämääni toisen kanssa ihan oikeasti.
Pohdin myös, että mistä tiedän Muusikon olevan minulle hyväksi juuri nyt? Etenkin siitä, että en stressaa hänen näkemisestään. Pistän hänelle kyllä paljon viestiä, mutta suhtaudun tähän harvoin näkemiseen yllättävän rennosti. Pariin otteeseen olen pettynyt enemmän, kun suunnitelmat ovat muuttuneet emmekä ole nähneet, mutta tuntuu, että ymmärrän hänen elämäänsä ja osaan siksi suhtautua tähän näin hyvin. En tiedä. Mutta kaiken kaikkiaan minusta on kuoriutunut Muusikon ansiosta aivan uusi ihminen. Olen todella paljon vapautuneempi ja aidosti oma itseni. Ennen stressasin todella paljon sitä miltä näytän intiimimmeissä tilanteissa, mutta Muusikon kanssa en jotenkin edes osaa sitä miettiä. Se johtuu ehkä siitä osittain siitä, että hän puhuu minulle niin aidosti ja rehellisesti ja hänkin uskaltaa näyttää tunteensa.
Menemme tässä nyt ihan viikko kerrallaan. Emme tee pidemmän tähtäimen lupauksia, sillä Muusikolla on niin paljon töitä. Ja aletaan elää sitä aikaa, kun töitä tulee koko ajan enemmän ja silloin niitä on vain tehtävä. Nautimme kuitenkin täysin siemauksin toisistamme silloin kun näemme ja pidämme päivittäin yhteyttä. Olen niin iloinen tästä meidän jutustamme ja aion tehdä kaikkeni, jotta saisimme tämän toimimaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti