25. helmikuuta 2019

Horoskoopeista


Tinderdeittini havahdutti minut tutkimaan horoskooppeja. Hän vakuutti olevansa täysin oinas ja kokemani mukaan näin kyllä onkin. Mutta mitä tulee minuun ja omaan horoskooppiini, olen hieman kahtiajakautunut. Olen nimittäin joidenkin lähteiden mukaan Kaksonen ja joidenkin mukaan Rapu (ja fun fact, tämä selvisi vasta kolmisen vuotta sitten!). Päätin, että otan selvää molemmista horoskoopeista ja kappas vaan, näytän olevan aika lailla sekoitus sekä Rapua että Kaksosta. Tosin painotus on ehkä enemmän Ravun puolella jostakin syystä... Mutta tässä poimintoja molemmista horoskoopeista ja niiden minuun sopivista piirteistä.


Rapu kätkee kovan kuorensa alle äärimmäisen herkän ja tunteellisen ytimen. Suhtautuu kunnianhimoisesti kotiinsa ja työhönsä ja on puolustuskannalla koko ajan, mutta on suojauksen laskiessaan hellä ja aistillinen ihminen.  Menneisyys kulkee Ravun mukana aina. Rapu on omistushaluinen ja pitää tiukasti kiinni rakkaistaan eikä suhteen päättäminen ole hänelle koskaan helppoa. Ravun rinnalla rakkaus voikin olla ikuista. Objektiivisuus ei ole Ravun hvahvimpia puolia. Hän suhtautuu asioihin tunteella ja arvioi tilanteita omien kokemustensa pohjalta.  Tunteiden vahtasti ohjaama Rapu on usein myös hyvin taiteellinen. herkkyys heijastuu kyvyssä luoad kauneutta niin taiteessa kuin arjen askareissakin. Rapu on usein myös herkkä ja taitava muusikko. Ammatillinen kunnianhimo aiheuttaa varsinkin naisravuille suuria omantunnon tuskia.

Suhteen alkuvaiheessa Rapu on yleensä hyvin varovainen, kuoreenja käpertyvä ja arka. Hänen on luotettava kumppaniinsa täydellisesti ja oltava varma siitä, että tunne on molemminpuolinen ennen kuin hän uskaltaa avautua. Mutta kun pelko posituu, Rapu on intohimoinen, hellä, aistillinen ja hurmaava kumppani. Seksuaalisesti Rapu on kaikista hellin ja haavoittuvin. Rapu heittää panssarinsa lattialle yhdessä vaatteidensa kanssa ja sellaista ei tapahdu ilman molemminpuolista emotionaalista vetovoimaa.

Toisaalta Kaksonen on eläinradan Peter Pan, Kaksonen ei koskaan kasva kokonaan aikuiseksi. Hän ei lakkaa koskaan innostumasta, hän on aina valmis kokeilemaan jotakin uutta ja aina hänen silmänsä säteilevät ilkikurista uteliaisuutta. Kaksosen elämästä suuri osa tapahtuu hänen päänsä sisällä, hän rakastaa pohdintoja ja filosofointia.

Levottomana sieluna kaksonen osaa olla aloittamassa yhtä jos toistakin projektia, mutta loppuun saattaminen ei onnsitu aina yhtä helposti. Kaksosten tehtävänä onkin luoda uusia näköaloja uteliaisuutensa ohjaamina. Kaksonen ei omasta tahdostaan ole valmis sitoutumaan ellei juttu luista molempiin suuntiin ja mahdollista älyllistä kumppanuutta. Kaksonen liikkuu erotiikan maailmassa sujuvasti henkisen ja fyysisen tyydytyksen välimaastossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti