Pilleritön elämä, täältä tullaan

Minusta on tullut ainakin hetkellisesti hormonihirviö. Viisi vuotta söin e-pillereitä, pisin tauko oli muistaakseni 1-2 kk, kun en päässyt uusimaan reseptiä. Mutta kokonaiset viisi vuotta olen pumpannut kehooni hormoneja. Hurjaa. Olen kyllä sen verran skeptinen luonne, että tuo suoja oli kyllä ihan tarpeeseen silloin, kun olin parisuhteessa.

No miksi sitten lopetin pillerit? No, a) ei ole ihmissuhdetta niin minkäänlaista b) viisi vuotta on aika pitkä aika pistää tuollaisia myrkkyjä kehoonsa c) en tiedä kuinka monta kauan menee ennen kuin kehoni on taas balanssissa ja haluaisin, että kroppa toimisi sitten , kun haluan lapsia d) rahaa säästyy...  Siinä muutama aika hyvä syy. Jotenkin alkoi myös tuntua siltä, että mieli ei ollut ihan tasapainossa. Joskus tuntui todella irralliselta, jos nyt niin voi sanoa.

Nyt olen ollut toista viikkoa ilman ja huomaan, että alan olla todella itkuherkkä. Vielä pari viikkoa sitten olin ihan ok sen kanssa, että olen yksin ja jopa mietin, että en mie ketään tarvi nyt. Mutta ei se asia ehkä olekaan ihan niin. Todellisuus taas iskeytyi oikein kunnolla vasten kasvoja, kun tajusin, että olen perheen lapsista ainoa, joka on jouluaaton kotona. Muut viettävät joulunsa puolisoidensa kanssa. I envy them a bit.... Tottakai on ihanaa viettää aatto vanhempien kanssa, kyse ei ole siitä! Vaan se ongelma on siinä, että olen se surkea, joka ei ole löytänyt ketään.

Että joo. Katsotaan kuinka pahasti hypin seinille tai valun pitkin lattioita tässä parin seuraavan kuukauden aikana. Tämä joulukeissi on jo niin ylireagoitu, että melkein naurattaa. Mutta oikeasti itkettää.