Paluu

Mieleni on tehnyt jo tovin aloittaa taas kirjoittamaan. Tuntuu, että on taas niin paljon asioita, joita pitäisi saada purettua sanoiksi.

Ensinnäkin minä ja Leijona emme ole enää yhdessä. Kesään asti me kuljimme samaa tietä, mutta homma oli oikeastaan jo kuollut kasaan puoli vuotta aiemmin. Tiesimme jo silloin, että emme tule olemaan yhdessä aina. Olimme lopulta niin erilaisia ja mitä enemmän keskustelimme tulevaisuudesta, näkemyksemme eivät kohdanneet yhtään. Meillä oli selkeästi eri tavoitteet elämässä. Mutta siitäkin huolimatta viihdyimme toistemme seurassa ja hetkessä oli mukava elää yhdessä. Tiesimme, että kesällä Leijona muuttaisi pois ja viimeistään syksyllä tiemme eroaisivat lopullisesti. Käsittelin tätä tulevaa eroa hyvissä ajoin, joten se ei tuntunut oikeastaan yhtään pahalta tapahtuessaan. Ehdin käydä kesällä Leijonan uudessa asunnossa toisella paikkakunnalla ja siellä meillä oli ihan mukavaa. Se jäi sitten lopulta viimeiseksi yhteiseksi viikonlopuksemme.

Olin koko kesän oikeastaan todella hyvällä mielellä. Ikävä ei painanut kovinkaan pahasti, vaikka toki joinain iltoina kaipasin lämpöä iholleni. Muuten olin oikeastaan todella sinut asian kanssa ja viihdyin yksin. Kesän lopussa, kun tein muuttoa uuteen kaupunkiin, sain vihdoin yhteyden Kiteeseen. Kide tuli auttamaan minua muuton kanssa ja istuimme yhden illan läheisessä pubissa jutellen niitä näitä. Oli ilo huomata, että voimme edelleen olla ystäviä. Päätimmekin, että haluamme pitää toisimme vielä yhteyttä ja että majapaikka on aina saatavilla puolin ja toisin. Minun olisi melkein tehnyt mieli suudella Kidettä sinä yönä, mutta parempi näin. Ehkä näitä suutelutempauksia on tehty jo tarpeeksi.

Uudessa kotikaupungissa kaikki on niin isoa ja rauhatonta. Minun on ollut kuitenkin helppo tottua tähän paikkaa, sillä täällä minulla on paljon tuttuja ja läheisiä. Itse asiassa muuttaessani tänne minua odotti jo eräs ihminen treffipyynnön kera. Se tuli todella yllätyksenä tältä ihmiseltä, mutta olin silti mielissäni. Kutsutaan tätä ihmistä vaikkapa nimellä Risu. Se oikeastaan kuvaakin häntä todella hyvin... Risu pyysi minua tosiaan ulos ja olikin sen illan aikana oikein herrasmies kaikin tavoin. Myöhemmin sain toisen treffikutsun, mutta hän joutui itse perumaan suunnitelmat yllätyskeikan takia (muusikot...). Kävi kuitenkin niin, että Risu tuli luokseni samaisena iltana teelle ja ilta päättyi suudelmiin. Hermoilin jotenkin ihan todella paljon Risun seurassa ja hermoiluni näkyy aina höpöttämisenä. Voikin sanoa, että Risu vaiensi minut huulillaan. Hän jäi luokseni yöksi, mutta vain nukkumaan, vaikka olisinkin toivonut enemmän. Aamulla oli mukavaa herätä hänen vierestään. Olisin kyllä kaivannut sitä, että Risu olisi vetänyt minut syliinsä ja käärinyt lämpöönsä, mutta kävi se noinkin. Emme kumpikaan nukkuneet kovin hyvin, ehkä molempia hermostutti koko tilanne. Totesimme kuitenkin, että otetaan joskus uusiksi. Mutta kuten arvata saattaa, uutta tilaisuutta ei tullut. Risu vastaili todella huonosti viesteihini ja häneen oli vaikea ottaa yhteyttä. Vieläkään en tiedä mistä tässä kaikessa oikein oli kyse. Homma jäi siihen, kun Risu ilmoitti olevansa koko syyskuun todella kiireinen ja että koulun alku toisi lisää hommaa. Hän ei siis oikeastaan ehtisi hengailemaan. Jaa. Yritin myöhemmin, yli viikko tämän viestin jälkeen kysyä, että tarkoittiko tuo edellä mainittu sitä, että ei kiinnosta vai ettei oikeasti ole vain aikaa. Ei vastausta. Risu osoittautuikin siis oikein mulkuksi jätkäksi, mutta siitäkin huolimatta hän vetää minua puoleensa ja saa sykkeeni nousemaan pelkästään ajattelemallakin häntä. Niin kai se on, että rentut viehättävät minua. Olisin varmaan päässyt tässä asiassa helpommalla jos en olisi mennyt kuuntelemaan Risun konserttia. Mutta minä mörkö menin ja tapasimmekin ennen konserttia vahingossa. Se hetki oli melko jäätävä. Hän oli samanlainen kuin aina ennenkin minut nähdessään, mutta minä tiesin, että hän pelaa tässä nyt jotain aivan törkeää peliä minun tunteillani.

Olen tässä syksyllä ehtinyt tavata Rumpaliakin muutamaan otteeseen. Hän on minua hieman vanhempi, tapasimme itse asiassa orientaatioviikolla kouluni aloitusriennoissa yhteisen tuttavan kautta. Viihdyn hänen seurassaan todella paljon ja meillä on paljon yhteistä ja mistä puhua, mutta jokin siitä mättää. Minulta ei lähde jalat alta hänen seurassaan, sykkeeni ei nouse pilviin. Ehkä Risu on vielä niin tuoreeltaan mielessäni, että en oikein osaa tulkita mitä Rumpalista ajattelen. Olin hänen luonaan kolmansilla, kai niitä voi kutsua treffeiksi. Meillä on ollut niin mukavaa yhdessä ja osaan kyllä lukea hänestä, että hän pitää minusta. En vain tiedä mitä itse ajattelisin. Tilanne hänen luonaan eskaloitui siihen pisteeseen, että jäin hänen luokseen yöksi, mutta vain nukkumaan. Jälleen kerran. Tällä kertaa koin, että haluan vain ihmisen läheisyyttä, en mitään muuta. Koen huonoa omaatuntoa siitä että jäin tällaisin perustein, mutta toisaalta ei siinä ehkä ollut mitään väärää. Ehkä sekin ahdistaa minua, kun en tuntenut mitään suudellessani häntä. Tunnen tällä hetkellä vain syvää ystävyyttä, mutta en tiedä onko se vain Risusta johtuvaa vai onko asia oikeasti niin. Mene ja tiedä... Ehkä tutustun rauhassa lisää Rumpaliin ja yritän aktiivisesti unohtaa Risun. (Ihan kuin se olisi niin helppoa...) Risu nimittäin muistuttaa minua monella tapaa J:stä ja se minua tässä hieman pelottaakin...

Pohdin tuossa yksi ilta, että mikähän ihme fiksaatio minulla on rumpaleihin? Poika oli rumpali, samoin J. Ja ennen J:tä siinä oli episodi erään loikkaajan kanssa. Mikä homma? Ja sekin on jännää miten minua on aina viehättänyt todella paljon pitkätukkaiset miehet ja sekä jo muistoksi hiipunut Hopea että Risu ovat kaljuja? Leijonalla oli ihana tukka, sellainen puolipitkä. Rumpalilla on pitkä tukka ja parta, mistä pidän kyllä kovasti. Risu ja Rumpali ovat molemmat ryhtyneet vastikää kasvissyöjiksi ja kumpikaan ei pahemmin juo. Yllättäviä yhdistäviä piirteitä heissä... Mutta joo. Nyt katosi jo se punainen lanka...

Jooh, all in all, miesrintamalla kaikki edelleen yhtä kaaosta. Alan vakavissani pitää nunnaluostaria vaihtoehtona.