25. heinäkuuta 2020


Junassa istui kanssani muutama muukin iltapäivän matkaaja. Olisin halunnut sulkea silmäni ja kuunnella kuulokkeistani tulvivaa musiikkia, mutta olisin varmasti nukahtanut siihen paikkaan. Kaikkialla oli niin rauhallista. Minussa asui viimein rauha.

Tapa, jolla E koskettaa minua on niin kaunista ja sanat, joita hän sanoo ovat aivan uusia korvilleni. Välillämme ei ole mitään verhoa eikä yllemme laskeudu varjoja. Seisomme saman katulampun alla. Tuntuu siltä kuin näin olisi ollut aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti